Ketteräksi hitaudella

Jos kahdesta firmasta yksi on ketterä ja toinen jähmeä, kumman puolesta sinä löisit vetoa?

Useimmat veikkaisivat voittajaksi ketterää. Maailmahan alati muuttuu, ja muuttuvassa maailmassa nyt vaan pitää olla ketterä. Ketteryyspuhe on muutospuhetta, ja päinvastoin. Ja mitä nopeammin maailma muuttuu, sitä ketterämmäksi siellä pärjätäkseen pitää tulla.

Vai pitääkö sittenkään? Ketteryyshän on keino, ei päämäärä.

Paranisiko maailma, jos ajattelisimmekin muutospuhetta ja ketteryysasiaa asiaa täsmälleen toisin päin:

• Mitä hälyisämmäksi käy ympäristö, sitä tärkeämmäksi tulee suuntavaisto.

Jos suunta puuttuu, säntäily ei auta. Jos potilas kärsii ADHD:stä, mitä mieltä on tarjota lääkkeeksi stimulantteja?

Yrityksissä (alun perin ohjelmistosuunnittelussa) ketteryysajattelun ydintä on ollut poistaa tarpeettomia esteitä ajattelun ja toiminnan tieltä – vaikkapa käskytystä, kontrollia tai siiloja. Ketteryydellä on ollut tarkoitus, joka rajusti yksinkertaistaen on ollut: pystyäksemme parempaan.

Kun käännämme ketteryysajattelun peilikuvakseen, emme enää kysy miten poistamme tarpeettomia esteitä ajattelun ja toiminnan tieltä, jotta pystyisimme parempaan. Sen sijaan kysymme:

• Mitä hyödyllisiä ajattelun ja toiminnan esteitä meidän voi olla tarpeen luoda, jotta pystyisimme parempaan.

Kysymys voi äkkiseltään kuulostaa hullulta, mutta ei se ole sitä. Päinvastoin. Esimerkiksi ”arvoissaan ketterä” tuntuisi suunnilleen yhtä mairittelevalta kuin ”luova kirjanpito”. Ei arvoissaan voi olla kovin ketterä. Mutta jos arvoja on mietitty, ja ne ovat selkeät, niiden puitteissa on ketterää toimia – jokaista asiaa ei tarvitse erikseen arpoa. Kun saman kysymyksen muotoilee näin, se ei kuulostakaan enää yhtään niin hullulta:

• Minkä pysyvyyden varaan tahdomme tulevaisuuttamme rakentaa myös nopeiden muutosten maailmassa – tai jopa nimenomaan siksi, että muutos on nopeaa?

Esimerkiksi toiminnan tarkoitus, sen päämäärät, arvot, toimintaperiaatteet, tavoitteet ja strategia ovat hierarkkisia ja toisiinsa kytkeytyviä valintoja. Ne auttavat meitä tunnistamaan olennaisen, ajattelemaan, luottamaan toisiimme ja toimimaan yhdessä sekä nopeasti reagoiden että pitkäjänteisesti puurtaen. Ne ovat hyödyllisiä ajattelun ja toiminnan esteitä, koska ne (ollessaan totta) luovat selkeyttä ja sisältävät keskenään johdonmukaisia valintoja. Jos valinnat ovat aitoja ja harkittuja, ne sanovat joillekin asioille selkeästi ei, joillekin kyllä, ja joissain asioissa käskevät harkitsemaan vielä kerran. Yhdessä ne ovat mielekäs kokonaisuus. Niiden takaa löytyy myös yhteinen ja ymmärrettävä vastaus kysymykseen ”miksi”.

Hauskaa (ja jopa paradoksaalista) on, että tällaiset ”hyödylliset ajattelun ja toiminnan esteet” eivät jäykistä toimintaa, vaan nopeuttavat sitä. Itse asiassa, ne tekevät toiminnasta – ketterämpää. Koska toimiakseen niiden on oltava totta ja keskenään johdonmukaisia, niiden käsittely ja määrittely pakottaa ajattelemaan pikemminkin syvällisesti kuin pinnallisesti, mitä voisi kai liikkeenjohdossakin pitää pääsääntöisesti hyveenä.

Mitä tästä opimme? Mielestäni ainakin tämän: Mitä kirkkaampia ovat perusvalintasi, sitä ketterämmin pystyt toimimaan. Keinoja ei pidä luulla päämääriksi. Ketteryys, muutos tai nopeus ovat keinoja, eivät päämääriä. Hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä.

Viisaasti ketterä pystyy huomenna toimimaan nopeasti siksi, että on tänään osannut ajatella hitaasti.